Kun koiranpentu tulee uuteen kotiinsa, se on yleensä saanut nukkua porukassa koko siihenastisen elämänsä. On ollut emo ja sisarukset joiden lämpimät kyljet ovat tuoneet turvaa suuressa maailmassa.
Vaan sittenpä lähdetään maailmalle eivätkä emo ja sisarukset ole enää turvana. On uusi perhe, vieraat ihmiset, uusi ympäristö. Kaikki on outoa ja ihmeellistä.
Olimme kuulleet tarinoita siitä, kuinka pentu itkee ensimmäiset yöt eikä meillä kukaan nuku silmällistäkään. Ajateltiin, että no, ei tarvitse nukkua yksin ja minä nukuin ensimmäiset kaksi
viikkoa pennun kanssa samassa huoneessa, en kylläkään samassa sängyssä. Pihaustakaan
ei kuulunut pennun kopasta, aamuun asti veteli ihan umpisikeitä.
viikkoa pennun kanssa samassa huoneessa, en kylläkään samassa sängyssä. Pihaustakaan
ei kuulunut pennun kopasta, aamuun asti veteli ihan umpisikeitä.
Kun Fanni oli n. 9 viikkoa vanha, kokeilimme kuinka se reagoi siihen, että se jätetääni illalla
suljetun oven taakse yksin nukkumaan. Omaan huoneeseen se laitettiin sen oman turvallisuuden vuoksi: huoneessa ei ollut mitään tuhottavaa, ei sähköjohtoja tai muita vaarallisia elementtejä.
Pissa-alustat ja vesikuppi löytyivät, omat lelut ja koppa jossa Fanni tykkää nukkua.

Ovi suljettiin vasta kun menimme itsekin nukkumaan - hiljainen
talo pysyi hiljaisena. Aamulla Fanni kömpi ulos kopastaan.
Näin nukutaan edelleen, tosin ovet ovat auki ja Fanni saa kulkea vapaasti asunnossa.
Ongelmia ei ole ollut ja yöt taitavat kulua siellä omassa pedissä.
Päiväunet nukutaan kainalossa. Sohvalla.
Näin nukutaan edelleen, tosin ovet ovat auki ja Fanni saa kulkea vapaasti asunnossa.
Ongelmia ei ole ollut ja yöt taitavat kulua siellä omassa pedissä.
Päiväunet nukutaan kainalossa. Sohvalla.
Entä jos kaikki ei menekään näin jouhevasti ja sujuvasti? Mikä neuvoksi?
Jos koira ahdistuu yksin nukkumisesta ja pyrkii omistajien viereen yöksi, täytyy ottaa lempeät
keinot käyttöön. Jos koira osoittaa eroahdistuksen merkkejä (seuraa omistajia asunnossa,
ei halua olla yksin hetkeäkään, haukkuu tai ulvoo yksin jäädessään jne.) yksin nukkumaan opetteleminen on ensiarvoisen tärkeää: koiran on opittava tuntemaan olonsa turvalliseksi
vaikka se ei olisi omistajansa välittömässä läheisyydessä. Jokaisella koiralla pitää olla oma peti.

Olipa kyseessä pentu tai eroahdistunut vanhempi koira, metodi on sama:
Koiran peti laitetaan oman sängyn viereen ja sitä siirretään pikkuhiljaa kauemmas ja kauemmas. Petiin voi laittaa "lohturievuksi" vaikkapa omistajan paidan. Tuttu tuoksu tuo turvaa.
Monet pennut nukkuvat parhaiten pesämäisessä, katollisessa pedissä
tai häkissä häkin ovi auki.
tai häkissä häkin ovi auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!