kääpiösnautseri

kääpiösnautseri

maanantai 22. helmikuuta 2016

Istu. Istu. Istu. Istu. Istu... jne.

Kyllä Fanni tietää mitä minä tarkoitan ja haluan kun sanon sille
"istu".

Jos kädessä on makupala, peppu lopsahtaa lattiaan alta aikayksikön.
Jos on ruoka-aika, istuminen ja syöntiluvan saamisen odottaminen
eivät tuota minkäänlaisia ongelmia.

Olisi hirmu hienoa jos minulla olisi koira, joka menee ovesta ulos
vain luvan saatuaan. Elämää, ja oven avaamista, helpottaisi myös se,
että koira ei pompi minun ja oven välissä. Maalikin siinä touhussa
raapiintuu pilalle. Tästä syystä toivoisin, että Fanni istuisi sellaisen
metrin päässä ulko-ovesta odotellessaan ulos lähtöä.

Ulos lähteminen on tietysti kauhean mieluisaa, jännittävää ja hauskaa.
Se on niin hauskaa, että eihän sitä normaali koira meinaa housuissaan
pysyä ja uikuttaminen, ovea ja minua vasten hyppiminen vastaavat
pentukoiran sanakirjassa maagisia sanoja
"Sesam, aukene".


Vaan ei aukene. Alkaa tuijotuskilpailu jota on edeltänyt koiran 
siirtäminen metrin päähän ovesta. Minä hikoilen toppatakki päällä
ja Fanni seistä tököttää ja tuijottaa. Tuijottaa sillä katseella, joka
lienee tuttu kaikille koiranomistajille... Voin vain kuvitella mitä
sen päässä liikkuu:

"Mitä toi tossa meuhkaa... Istu, istu, istu... Uloshan tässä ollaan
lähdössä, en kai minä istualtani lenkkeile. Idiootti."


Tuijotuskilpailu jatkuu. Välillä vähän pyöritään...

"No minä vaan tässä tuijotan ja esitän tyhmää ja kuuroa... Jos osaisin
puhua, sanoisin tuolle että 'tuuliko huulia heiluttaa'..."

Onneksi Fanni EI osaa puhua, saisin varmasti kuulla kunniani. Onneksi
minulla on isompi pää ja enemmän kärsivällisyyttä kuin tuolla 
käppänänpenikalla ja voitan tuijotuskilpailun. Mutta aikansa
se aina ottaa.


Eikä tässä ole kyse pelkästään oven maalista tai arvovallasta. Se
on ihan Fannin omaksi parhaaksi ettei esim. säntää raolleen jääneestä
ovesta auton alle tai muuten vain kadoksiin. Mutta eihän
se raukka sitä itse ymmärrä...


Autossa on samat säännöt: ensin istutaan ja sitten mamma
nostaa autosta pois. Näin nätisti.


No melkein!


No ok.
(Normaalisti meillä on turvavyö käytössä, nyt kuvaushetkellä
taluttimella niskatukeen köytettynä. Toim.huom.)

Onneksi alkaa ilmetä jo oireita siitä, että näistä
hommista ei tarvitse kauhean paljoa neuvotella.

1 kommentti:

  1. Käppänänpennun kanssa riittää tosiaankin vääntämistä asiasta jos toisestakin. Ei tietenkään siksi, etteivät ne ymmärtäisi, vaan siksi, että ne ovat niin sinnikkäitä. Toisaalta, kun vääntö on suoritettu, niin asiat sujuvat omalla painollaan. Joskus liiankin hyvin: minun Aatuni ei kulje ulko-ovista mihinkään suuntaan, ellei sitä käske. Siitä on seurannut se, että kun Jiri tulee pihalta sisälle aukaistuaan oven itse, Aatu seisoo ovella ja se pitää käydä pyytämässä sisälle ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!